Esittely
Ottelutilastot
Diskos - K-Ahma
2018-2019 - D1-05 - D1 AA lohko 3
Klo 11:30 HH kaukalo 1
3
Mar

Ennakkoinfo


Pelurit hallille 1,5 tuntia ennen peliä eli klo 10:00.

Toimitsijaryhmä 2 paikalle klo 11:00.

Otteluennakko


Tuplapeliviikonlopun avaus valkeakoskelaisia vastaan lauantaina tulee näyttämään suuntaa Diskoksen loppuvuoteen. K-Ahmaa ei olla kohdattu, joten mielenkiintoinen uusi joukkue on vastassa. K-Ahman ykkösketju on ollut tehokas pistepörssin perusteella. Se on saatava kiinni.

Diskos on kolmella ketjulla liikkeellä ja pieni flunssakierre alkaa olla voitettu. Jospa se luistin kulkisi tänään.

Hauska piirre on, että molemmilla maaleilla on Mansikat.

Otteluraportti


Peli alkoi Diskoksen komennossa. Alle viidessä minuutissa taululla olikin jo 1-0 johtolukemat. Nikke nosti taidokkaasti maalin edustalla pomppineen kiekon rystyltä ylämummoon. Erän viimeisellä sekunnilla Diskos pääsi ylivoimalla pelaten jo 2-0 johtoon. Maalintekijänä Nuutti ja syöttäjänä Vilho.

Toisessa erässä oli paikkoja naulata ottelu. Kummassakin päässä Maalivahti-Mansikat ottivat vuorollaan uskomattomia koppeja ja draamaa alkoi olla jo ilmassa, kun Diskoksen Joona venytti toisen erän viimeisellä sekunnilla patjansa takatolpalle. Numerot pysyivät kuitenkin muuttumattomina.

Jäänajo tai joku sekoitti kuitenkin Diskoksen pelin kolmannen erän alussa. Vastustaja sai paremman vauhdin tauolla luistimiinsa ja alkoi vyöryä kohti Diskos maalia. Ajassa 35:05 tulikin sitten kavennus 2-1 ja siitä 27 sekunnin päästä peli oli tasan 2-2. Diskos valmennus otti aikalisänkin, mutta vastustaja meni lopussa ohi ja vei pisteet Valkeakoskelle numeroin 2-3. Diskos-pelurit ja fanikatsomon jäsenet joutuivat pettymään.

Maalivahtien torjunnat Diskos Joona Mansikka-aho 8 + 6 + 8 = 22 ja K-Ahma Topias Mansikka 6 + 8 + 7 = 21 torjuntaa.
Jäähyt: Diskos 2 x 2 min + 10 minuuttia käytöksestä = 14 min, K-Ahma 1 x 2 min = 2 min.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Diskos Jyväskylä ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat